torstai 1. lokakuuta 2009

Syystöitä 2009

Tänään alkaa lokakuu. Kesä ei taida enää palata, vaikka toisinaan syyskuussa on ollut ihan kesän tuntua. Tänäänkin voi lainata Erkki-Paapan usein toistamaa ajatusta, että syyspäivän kirkkaus voittaa monesti kesäpäivän kirkkauden.

Meille kaikille rakas Ristisaari on taas palvellut loistavasti koko Malkavaaran klaania. Asukkaita on riittänyt joka viikolle, ja kaikki ovat varmaan olleet tyytyväisiä mökkiläisiä. Tiedättekö muuten, että mökkimme historiassa tulee ensi vuonna täyteen ensimmäinen puoli vuosisataa?Sitä pitää jollain tavoin juhlia!

Ristisaari pitäisi nyt kuitenkin varustaa talven varalle. Viime vuonna tämä vaihe muuten mainiosti onnistuneessa mökinpidossa jäi hiukan vähemmälle, ja saimme maksaa siitä ainakin sähkölaskussa. Katselkaapa almanakkojanne ja kehitelkää asiaa eteenpäin!

Kokoilin mielessäni syksyyn liittyviä tehtäviä mökin maisemassa ja sain kokoon ainakin seuraavat:
- vene pestävä ja käännettävä
- ulkomööpelit puhdistettava ja vietävä korjuun
- kukkalaatikot ja -saavit tyhjennettävä
- kasvimaa käännettävä
- sauna pestävä
- pakastin ja jääkaappi tyhjennettävä
- televisio ja pakastin tuotava keittiöön, johon jätetään pieni lämpö

Eipä tiedä, mitä yllätyksiä mökkielämä vielä meille tarjoaa. Tämän kesän huiput olivat oman rannan täpläravut ja - KARHU!?
Syysmietteet kirjasi Mumma