lauantai 22. marraskuuta 2008

Ristisaaressa ensilumen aikaan

Perhekunta voi huokaista helpotuksesta: Ristisaari on nyt saateltu talvilepoon - vihdoinkin, voi sanoa, sillä ensilumi satoi jo menneellä viikolla, ja lämpötila pysyttelee miinuksen puolella. Venettä ympäröi ohut riite, ja satanut vesi oli veneessä jäisenä möhkäleenä lisäämässä painoa, kun Laurin kanssa kahteen pekkaan kiskoimme sen rantatöyrään päälle. Käännetyksikin sen saimme herukkapensaiden viereen.

Vene oli Laurin suurin huolenaihe, minua taas jännitti kovasti, miltä sisällä näyttäisi. Helpotus oli suuri, kun kävi ilmi, että hiiret olivat uskoneet kerrasta. Yhtään uusia pipanoita ei ollut ilmaantunut. Nyt uteliaita tulokkaita on tylysti odottamassa kaksi hiiribaaria keittiössä ja pesuhuoneessa yksi. Jelenan perhe saa huolehtia, ettei vain vahinkoa pääse tapahtumaan!

Jääkaappia emme tyhjentäneet kokonaan, sinne jäi vielä ainakin oivariinia, silliä, anjovista, ketsuppia, sinappia, tuoremehua, ruokakermaa, ehkä jotain muutakin. Muissa kaapeissa on öljyä, etikkaa, säilykkeitä (mm. purkki tonnikalaa). Eväät ovat siis tarpeeen, mutta ihan kaikkea ei tarvitse kantaa. Pakastinkin jäi päälle. Vähitellen sekin pitää sammuttaa, mutta ensin olisi syytä syödä sitä tyhjemmäksi.

Aurinko paistoi, ja luminen maisema oli kaunis. Tyytyväisinä retkeemme lähdimme syömään lounasta Vanhaan Vienoon.

Unohtui kertoa, että menomatkalla kävimme Paapan haudalla sytyttämässä kynttilän uuteen, kauniiseen hautalyhtyyn.
Raportin marraskuisesta lauantaipäivästä antoi Mumma

lauantai 15. marraskuuta 2008

Terveisiä hiirijahdista!

Sairaskäynti keskussairaalassa Kalle-apen luona toi Sannan kaupunkiin. Mökkireissu äidin kanssa antoi hetkeksi ihan muuta ajateltavaa: keittiössä olivat hiiret pitäneet kunnon pidot! Pahimman järkytyksen toi kuitenkin se hiirulainen, joka kyhjötti kahvikaapissa teelehtien seassa usean tunnin ajan. Ensimmäisen katsekontaktin jälkeen emme tohtineet tehdä asialle mitään, ihmettelimme vain vikisevää eläintä. Hiiri osasi sitten laittaa päänsä piiloon, mutta aina vain esiin pilkistävä häntä kertoi, että hiiri ei ollut häipynyt teepurkin takaa. Toivoimme sen ymmärtävän oman parhaansa ja häipyvän samaa reittiä kuin oli tullutkin. Siivoilimme siis kaikki muut sotkut, teimme ulkotöitä (vene tyhjennettiin, haravoitiin, puita kannettiin, katsastettiin paikkoja, nosteltiin unohtuneita penkkejä ja tralleja ynnä muuta) ennen kuin jouduimme tosiasian eteen. Hiiri piti hätistää voimakeinoin.

Keräsimme siis kaiken irtonaisen lattialta ja etsimme sopivat aseet. Tarkoituksenamme oli saada hiiri ensi lattialle ja päästää se sitten päiviltä. Hiiripä päätti toisin: se livahtikin vikkelästi tiskipöytää pitkin jääkaapin taakse ja hävisi näkymättömiin ja kuulumattomiin. Jäljelle jäi vain hirmuinen sotku. Presidentti-kahvi ei sentään ollut kelvannut syötäväksi, mutta rikki oli sekin pakkaus saatu. Lyhyt piipahdus mökillä muuttuikin monen tunnin raadantareissuksi!

Nyt mökin kaappeihin on jätetty vain sellaista tavaraa, joka on pakattu lasi- tai peltipurkkeihin ja -pulloihin. Ruokaa on toki vielä pakastin pullollaan. Jääkaappi on päällä, sielläkin on sekä syötävää että juotavaa. Molemmat pitäisi vielä tyhjentää ja pyyhkiä sekä jättää talven ajaksi ovet raolleen. Seuraavan kävijän kannattaa siis varautua hyvin eväin. Vesitonkkien vettä voi käyttää tiskiin, juotavaksi se ei kelpaa.

Hiirten lisäksi näimme ja kuulimme kymmenen laulujoutsenen ohilennon, kuuntelimme kauempaa korppien kraakuntaa ja ihmettelimme yksinäisen lokin outoa ääntä. Oli tyyntä ja rauhallista, ihmisten äänet puuttuivat maisemasta. Vene odottaa vielä verkoille soutajaa.

lauantai 18. lokakuuta 2008

Lokakuuta Ristisaaressa

Sannan syyslomalla ajelimme kahtena päivänä mökille. Torstaina satoi ja tuuli, mutta Hannun kanssa oli sovittu treffit. Nyt on pumput siirretty talvisäilöön äidin autotalliin ja uimaportaatkin irrotettu. Kannoimme ulkohuonekalut, polkupyörät ja kukkalaatikot varastoon leikkimökkiin, puuvajaan (Kiitos vielä Kaisalle ja Mikolle, nyt sinne mahtui!) ja talon alle. Veimme ruokaa alakaapista kaupunkiin. Vasta siellä huomasimme hiiren jo käyneen murkinalla: jauhopussissa ei ollutkaan pohjaa. Syyskävijöille on vielä jätetty jotakin, osa laatikoihin, osa yläkaappiin. Toivottavasti hiirulaiset eivät ehdi sinnekin ennen meitä.

Laurin vieraana ollut Kivi oli korjannut saunan alalauteen, ja padatkin on tyhjennetty pakkasen varalle. Saunapolun puuritilät pitää vielä nostaa kuivumaan ja viedä penkki laiturilta saunakamariin. Venekin on vielä vesillä.

Jätimme keittiöön mukavan peruslämmön, joten syksyiset kävijät eivät heti palellu. Mummalla on nyt uusi UPI-auto, joten hän voi ehkä pyynnöstä käydä panemassa lämpöä muihin huoneisiin. Pakastimessa on makkaroita, pullaa, jätskiä ynnä muuta mitä pitäisi syödä pois.

Isän syntymäpäivä

Meitä oli koolla kymmenen (äiti, Lauri, Heikki, Juho, Jaakko, Sanna, Matti, Sini, Ilari, Elina) viettämässä isän syntymäpäivää. Sytytimme kynttilän haudalle mökille mennessämme. Mökillä kutsun mukaisesti valmistimme yhdessä aterian, söimme, kahvittelimme ja tietenkin puuhailimme muutakin. Ruokalistalla oli kirjolohta. Onneksi niin, sillä ainakaan iltapäivän aikana verkkohin ei tarttunut mitään. Heikki puhdisti katon, täyteen tupattu autollinen juhlijoita lähti sienimetsään. Laurin sienikurssi tuotti tulosta: nyt Sini ja Ilari tuntevat ainakin kantarellin, suppilovahveron ja viinihaperon. Mari ei päässyt mökille, mutta miehet toivat tullessaan hänen leipomansa marjapiirakan. Äiti oli leiponut kakun. Isän omenapuusta poimimme ihanan makuisia omenoita. Oli syksy.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Paapan syntymäpäivä

Tervehdys, koko klaani!

Blogissa on ollut hiljaiseloa, kun Ristisaarikin on lomakauden jälkeen hiljentynyt ja väki raataa töissä. Nyt, auringonkin taas muistutettua olemassaolostaan, on syntynyt ajatus kokoontua mökille Paapan syntymäpäivänä, ensi lauantaina 27.9. Ne tulevat, jotka pääsevät, ei mitään paineita!

Vietämme päivää erkkimäiseen tapaan: sieniretki hirvikärpästen uhallakin, vähän syystöitä, yhteinen ateria, kakkukahvit.

Ilmoitelkaa tulostanne, että tiedetään ostaa perunoita!

Tuija-mumma

torstai 17. heinäkuuta 2008

Uusi moottorisaha hankittu

Kuten kuvasta näkyy, mökillä on nyt uusi sähkömoottorisaha. Huom. Laurin tekemä sahapukki. Kuvan otti Tuija.

Partnerin manuaali löytyy vajasta pakkauslaatikon päältä. Uusi on vanhaa vähän järeämpi. Romukin on tallella.

Heikki

maanantai 14. heinäkuuta 2008

Mitäs me moottorisahamiehet!

Partner-merkkinen sähkömoottorisahamme ottaa virtaa ja käykin muttei pyöritä terää.

Avasin konetta ja kokosin. Mutta lopputulos oli sama: käy muttei toimi. Lisäksi nenään tulee palaneen käryä. Mikään sähkömies en tosiaankaan ole. En saanut Laurin venemoottoriakaan toimimaan...

Voisin käydä kyselemässä alan liikkeistä, onko sahan korjaaminen järkevää. Epäilen, kun vastaavien laitteiden hinnat näkyvät olevan 122-195 euroa. (Tuo tieto oli muutaman vuoden takaisesta laitevertailusta. Bauhausin hinnat ovat tänään vähän alemmatkin.)

Jos sahalle korjaajan saisikin, se voisi jo maksaa huomattavan osan tuosta summasta, ja aikaakin kuluisi melkoisesti.

Tekisin sahahankinnan tällä viikolla, jos kukaan ei vastusta.

Heikki

PS. Tämän viestin saitte sähköpostinakin. Laitoin sen vielä tähän blogiinkin, kun sain Mikolta ohjeet miten kirjautua "sisällöntuottajaksi".

Ristisaaren kivestä hautakiveksi Kalevankankaalle

Kivi löytyi Ristisaaresta vappuna. Touko Virsiheimo pystytti sen hautakiveksi Kalevankankaalle 9. heinäkuuta. Kuvat Erkin haudalta on otettu Tuijan ja Erkin 53. hääpäivänä 10. heinäkuuta. - Heikki

torstai 19. kesäkuuta 2008

14.6.2008



Nuorikoille ja muuten vihreille

Vuosikaudet Ristisaarta asuttaneet älkööt vaivautuko. Tämä on viesti vastikään sukuun tai aikuisikään tulleille, jotka laillani vasta opettelevat saaren tapoja. Itsestäänselvyydet voivat olla suuria ihmeitä sille, joka ei ole äidinmaidossa imenyt tai selkäytimeensä tallettanut taloksi asettumisen saloja. Siksi väännän myös omaksi muistisäännökseni rautalankaa:

AVAIN
Ota selvää, mistä löytyy mökin avain. Muiden rakennusten avaimet ovat keittiön ovensuun avainkaapissa.

ULKO-OVI
Eteisen kautta keittiöön vievä ovi aukeaa huonosti avaimella, eteläverannan ovi sen sijaan helposti.

PUMPPU
Hanoista tulee järvivettä, kun laittaa eteisessä keittiönoven takana olevasta katkaisijasta pumpun päälle. Pumpun virta katkaistaan pois lähdettäessä.

LÄMMIN VESI
Lämmintä vettä saa työntämällä boilerin pistokkeen tiskipöydän aluskaapin takaseinässä olevaan pistorasiaan. Pistoke otetaan seinästä, kun mökki jätetään tyhjilleen.

KYLMÄTILAT
Keittiössä on jääkaappi, mökin alla luukun takana vanha kellari, jossa säilyvät ainakin juomat. Myös vajalla on jääkaappi, jota pidetään päällä vain tarpeen tullen.

KOMPOSTIJÄTE
Kaikki maatuva kerätään keittiön ovensuussa olevaan valkoiseen kompostiämpäriin, joka tyhjennetään vajan järven puolella olevaan vihreään kompostoriin. Kompostoria kannattaa välillä sekoitella talikolla, jotta happi pääsee nopeuttamaan lahoamista. Samoin tekee hyvää kaataa sekaan silloin tällöin ämpärillinen tai kaksi vettä. Kariketyyppinen peiteaine tuo kompostiin ilmavuutta.

SEKAJÄTE
Tavallinen roskis (keittiön tiskipöydän aluskaapissa) viedään kylän vihreään jätesäiliöön, joka on Majaalahden koululle mennessä (Ristisaarentieltä oikeaan) heti Mäkelän talon jälkeen.

POSTILAATIKKO
Postilaatikko on Mäkelän vanhan piharakennuksen kulmalla samalla suunnalla, 20 metriä ennen jätesäiliötä. Postilaatikossa lukee Malkavaara. Lauri on tilannut kesäksi Helsingin Sanomat, Aamulehtikin tulee viikonloppuisin.

JUOMAVESI
Vesijohtovesi pitää tuoda mukana tai hakea Sannan aiemmin neuvomasta paikasta.

SAUNAN PUMPPU
Saunan hanasta tulee vettä, kun laittaa pumpun päälle kuistilla saunan oven vieressä olevasta katkaisijasta. Tämä pumppu pitää niin kovaa meteliä, ettei sitä unohda vahingossa päälle.

SAUNAN PESUVEDET
Vesi lämpiää kiukaan säiliössä. Säiliö on syytä pitää täynnä aina, kun saunaa lämmittää.

SAUNAPUUT
Lähin puuvarasto on hirsimökin alla. Erkki-paapan säkeissä on kuivaa puuta. Parhaiten kiuas syttyy pienillä puilla. Toisen pesällisen jälkeen pääsee jo kylpemään.

HUONEIDEN LÄMMITYS
Kylmät huoneet saa lämpimiksi sähköpattereilla, jotka pannaan päälle katkaisijasta tai laittamalla pistoke pistorasiaan. Keittiön tulisija varaa hienosti lämpöä ja luo kylmällä säällä sitä paitsi tunnelmaa.

TARVEKALUT
Mitä etsitkin, kolme paikkaa on ylitse muiden: vanhaan saunaan rakennetun pesuhuoneen (käynti eteisestä) verhontakunen, vaja ja puuvaja. Niistä löytyy läjäpäin ämpäreitä, säilytysastioita, marjanpoimureita, katiskoita, työkaluja, kastelukannuja, multasäkkejä, juuriharjoja, näppylähanskoja, köydenpätkiä, naruja ja jopa rautalankaa, sitä, jota tähän yritin muiden vihreiden avuksi vääntää. (Kirjurina Kaisa)

maanantai 9. kesäkuuta 2008

Kesä alkoi

Helleviikko on takana, viime yönä Kangasalla satoi valtavia rakeita. Toivottavasti hartaasti vaalimamme kasvimaa on edelleen kunnossa. Myös petunioiden kunto huolestuttaa. Seuraavalla kuivalla kaudella tarvitaan ehkä pumppua. Tutkimme täällä Vaasassa, toimiiko vanha vesipumppumme. Jos se on kunnossa, tuomme pumpun seuraavalla reissulla mukanamme.

Pientä puuhaa kaikille halukkaille riittää myös ihanan perämoottorimme kanssa. Heti ensi uistelulla koukkuun tarttui kohtalaisen kokoinen hauki, fileroituna siitä riitti syötävää koko seurueelle. Akun lataaminen onnistuu vajassa, muistakaa tarkistaa geeli-asetus. Laturin merkkivalo osoittaa, kun akku on täysi. Retkillä taas voi tarkkailla akun päällä olevaa merkkiä: vihreällä ajelu onnistuu. Akkukauppiaan mukaan latinkia riittää yli viideksi tunniksi.

Mökille on nyt ostettu kahdet veneilyliivit, toiset kannattelevat 60-70, toiset 70-100 -kiloisia. Äidin mielestä kolmannet liivit olisi hyvä hankkia. 15 euroa näyttäisi olevan sopiva hinta. Seuraava kävijä ehkä ehtii ne ostaa. Airojakaan ei saa unohtaa!

Mökille jäi sunnuntaina haettua juomavettä. Kun lisää tarvitaan, kannattaa ajaa Esson ohi ensimmäiseen liikenneympyrään. Heti Valkeakosken tienhaarassa on vihreän kortin käyttäjille hyvätasoinen S-market, sen takana K-rauta. Seuraava rakennus onkin sitten palolaitos, jonka edessä on meidänkin käyttöömme tarkoitettu vesihana. Sinne siis vesikanistereiden kanssa!

Kangasalan kunta lähestyi kesäasukkaita esitteellään. Olohuoneen sivupöydällä on muutakin informaatiota koko kesän varalle. Tärkeimmät paperit kai laitetaan keittiön sohvan yläpuolella olevaan kaappiin. Siellä näytti olevan myös AAA-paristoja, mutta digikaukosäätimeen tarvittavia AA-paristoja ei ole varalla. Vaihdoin viime viikolla uudet paristot, joten futiksen seuraaminen onnistuu kyllä!

Äiti ei jalkapallosta piittaa, joten pikkutelkkari pitäisi saada kuntoon. Äiti aikoo ottaa asialle oikean asennusliikkeen, jotta homma tulisi kerralla valmiiksi. Sen tarkistimme, että vanhassa tv:ssä on scart-johdolle paikka. Asentaja tietenkin tietää, onnistuuko vanhan antennin jako kahteen.

Joitakin hommia jäi meiltä kesken. Kukaan meistä ei löytänyt jalkaan asetettavaa kiristintä uudelle päivänvarjolle. Mohtoiko se hävitä kokonaan vapputalkoitten tohinassa? Seuraava vähän isompi homma voisi olla saunan pesu. Varsinkin alalaude on kovin mustunut, joku viitseliäs voisi käytellä jopa hiekkapaperiakin, jos sellainen sattuu huvittamaan. Hyvät löylyt saamme kyllä vähemmälläkin siivoamisella. Ison kiven lokkivanhemmat tottuivat jo meihin, joten uimaan meno ei pelota enää. Surullista on, että aluksi poikasia oli kolme, viikkomme lopussa vain yksi.

Muistan vielä yhden asian, jonka olisin mielelläni hoitanut. Äiti juo mielellään saksalaista pullovettä. Nyt kun alajääkaappi on pesty (älkää laittako sinne mitään helposti pilaantuvaa, vain juomat ja vihannekset säilyvät kunnossa), Lidlistä pitäisi hakea muutama erä vettä. Alajääkaappi on nyt auki ja lämpimänä, isomman seurueen kannattaa laittaa se päälle.

Toivottavasti raesade ei tuonut myrskytuulia tullessaan. Tontilla on muutama pystyyn kuoleva koivu. Niiden kaataminen pitäisi suunnitella. Tietenkin mökillä myös vain rentoudutaan. Onneksi kesä on vasta alussa!

perjantai 6. kesäkuuta 2008

Ristisaaressa ei ole ollut tällä viikolla autiota, siellä on ollut Autioita: Sanna, Elina, Osmo ja Fanny. Kukin on välillä käynyt muuttamassa, pyrkimässä tai jotain muuta. Mikko on tullut iltaisin Tampereen seurakuntien arkistosta Ristisaareen multatöihin. Tänään perjantaina saapuu vielä Matti junalla Vaasasta. Tätä kaikkea hulinaa on seurannut Mumma, joka hänkin lähti kaupunkiin hautajaismatkalle.

Sää on ollut ihana, hyvä on ollut hoidella paikkoja kesäkuntoon. Tuloksena on nyt hieno kasvimaa, vuohenputkista vapaa (kuinka kauan?) marjatarha sekä virkeät idut mm. salaattipenkissä. Vettä on tuotu runsaasti järvestä kottikärryillä ja isolla saavilla, kun sitä ei ole taivaalta tullut. Myös marjapensaat on kasteltu. Moottoroitua kastelua on kyllä harkittava, jos ei taivas ala tummeta. Simolankadulla on pitkä vesiletku. Kitkemistä myös riittää!

Rantakoivujen harventaminen on ollut jokakesäistä puuhaa. Tapana on ollut ottaa pikkukoivujen ryhmistä suurin pois. Aaltojen liplattelua on kiva katsella, jos kohta koivujen vehreyttäkin. Kuka ryhtyy toimeen? Juhannusvihdat saataisiin siten luontevasti. Ketkähän muuten aikovat viettää juhannusta Ristisaaressa?

tiistai 3. kesäkuuta 2008

Kevät ja kasvimaa

Toukokuun lopussa Ristisaaressa kukki ainakin kaikki valkoinen: kuusamat, tuomet, pihlajat, omenapuu, kielot, kalliokielot. Rinne oli viime torstaina punaisenaan kohokkia. Vaikka oli vasta toukokuun loppu, niitettävääkin alkoi olla. Marjapuskien lähellä vuohenputkea on raivostuttavan paljon, niin kaunis kasvi kuin se onkin. Vuohenputkea paljon hankalampia hyötyviljelijöiden tai puutarhasta iloitsevien kiusankappaleita ei taida juuri olla.
Isän askelten ja kädenjäljen puuttuminen näkyi tietenkin. Vaikka vapputalkoista oli vain nelisen viikkoa, polut olivat joistakin kohdin melkein ummessa. Varsinkin päiväkahviverannalta laiturille menevä polku oli ihan peitossa.
Me kävimme Mumman kanssa laittamassa kasvimaan alulle. Ensimmäiseen lohkoon tuli sipulia, toiseen persiljaa ja tilliä ja loput sipuleista. Osa persiljasta on isän kasvattamaa ylivuotista, osa Suoraman taimimyymälän taimia ja on siellä vaollinen kylvettyäkin. Tillit kylvettiin. Lohkossa on myös iso kasvi, jota minä kutsuin lipstikaksi ja äiti palsternakaksi. Monta vuotta se varmaan on siinä terhakasti kasvanut. Kolmannessa lohkossa on kolme kesäkurpitsan tainta ja jotakin muuta, jota en enää muista.
Vasemmalta puolelta järven puolelle kiertyvä isoin lohko on varsinkin mutkan kohdalta ja takaosaltaan mullanpuolesta vähäarvoisinta maata. Sen etuosaan laitoin erilaisia salaatteja sekä huvikseni pari basilikan tainta. Pimeys ja väsymys veivät voiton, joten aika monta lajia jäi kylvämättä. Sanna, Osmo ja Elina lienevät paraikaa mökillä, joten ehkä siemenet ovat jo maassa.
Vesi on kasveille melkein aina hyväksi, joten roiskitaan sitä niin saadaan satoakin.

Hautakivi


Ristisaaresta haetut kaksi kivenjärkälettä ovat nyt Virsiheimon kivenveistämöllä Pikonlinnan lähistöllä. Niistä tavanomaisempi osoittautui hautapaikalle liian leveäksi, joten kauniimmaksi ja erikoisemmaksi mainittu on valikoitunut hautakiveksi. Valkograniittinen viisto kaistale kiven yläosassa tekee siitä oikeasti hienon. Kalevankankaalla ei ole ainakaan toista samanlaista.

Tekstityypiksi Touko Virsiheimo ehdotteli useampiakin malleja, joista tyylikkäimpänä ja tarkoituksenmukaisimpana pidimme selkeää groteskia, jonka mallikappale on kuvassa. Virsiheimon ehdottama kaksoisristi näkyy myös, mutta isän hautakiveen se tulisi vähän pienempänä. Sukunimen tekstin kirjasinkoko on tässä mallissa 4 senttiä korkeaa, mutta ilmeisesti se saadaan kiveen mahtumaan myös viisi senttiä korkeana. Etunimet sekä syntymä- ja kuolinpäivät laitetaan ehdotuksen mukaan vähän pienemmällä. Kommentteja lähinnä kai Mummalle.

torstai 15. toukokuuta 2008

Patterit

Pieni mutta suuri asia: mökiltä ovat ns. sormipatterit lopussa, siis ne noin sormen paksuiset. Kaukosäädin ei siksi toimi, eikä telkkaria voi katsella. (Lauri)

perjantai 9. toukokuuta 2008

Kevään töitä

Listaan tähän jo tehtyjä kevään töitä, ja yhden tekemättömän.
Marjapensaiden leikkaus - pitäisi tehdä maaliskuussa.
Työ tehdään suunnilleen niin että isoilla puutarhaleikkureilla leikataan ensin aivan juuresta kaikki kuolleet ja huonon näköiset (sellaiset joissa on vain vähän silmuja) oksat. Sitten karsimista jatketaan niin että pyritään pystykasvuiseen ja varsin ilmavaan lopputulokseen. Jos ei ole tehnyt työtä ennen, kannattaa katsoa netistä mallia.
Maan kalkitseminen - maaliskuussa.
Jäi tänä vuonna tekemättä. En tiedä, onko se edes aivan välttämätöntä.
Haravointi - jo syksyllä.
Tänä vuonna mökin pihaa haravoitiin moneen kertaan keväällä. Ainakin Matti Vanhanen sanoi hyvin painokkaasti televisiossa että haravointi on ehdottomasti tehtävä syksyllä. Keväällä herkät kasvit kärsivät.
Risutalkoot - keväällä.
Risut kerätään sopivaan kasaan rantaan ja vahvistetaan siten pengertä.
Siivoaminen - kevättalkoissa.
Kaikki tekstiilit ulos tuulettumaan. Kaikki pinnat pyyhitään pölyistä ylhäältä alas. Lattiat imuroidaan ja pestään. Ikkunat pestään ym.
Katot harjataan - kevättalkoissa.
Joku vois täydentää edellistä. Menemme Susannan kanssa mökille viikonlopuksi. Yritämme keksiä jonkin pikku homman.
Kirjasi: Lauri


maanantai 5. toukokuuta 2008

Kevättalkoot ja vuosikalenteri

Ristisaaren kevättalkoot kestivät harvinaisen monta päivää, keskiviikkoon osuneesta vappuaatosta sunnuntaihin asti. Mumma ja Lauri olivat paikalla käytännössä koko ajan, Sanna ja Matti keskiviikosta lauantaihin, ja meitä muita työläisiä ja naamaansa näyttäneitä olivat Heikki, Juho ja Jaakko, Susanna, Sini ja Ilari sekä Kaisa ja Mikko. Tulihan sillä joukolla paljon valmista. Hannukin kävi laittamassa pumput paikoilleen. Mökit ja piha ovat nyt aika lailla kesäkunnossa käyttäjiä varten!

Erityinen asia viikonlopussa oli sekin, että kangasalalainen kivenveistäjä Virsiheimo kävi katsastamassa saaren kivenlohkareet isän hautakiveä varten. Kaksi valittiin lähempää työstämistä varten. Niiden ottamiseen saatiin Mäkelän Heikin lupa.

Tämän Ristisaari-blogikirjan tarkoituksena ei ole korvata mökkipäiväkirjaa, joten en rupea laatimaan sen tarkempaa talkookuvausta. Sen sijaan selostan tämän blogin ideaa.

Ajatuksena on, että voisimme pitää yhteistä nettipäiväkirjaa blogin muodossa tällä palstalla. Täällä kerromme toisillemme ajatukset mökin käytöstä, mihin kuntoon se itseltämme edellisellä käyntikerralla jäi, mihin asiaan kuvittelemme seuraavien käyttäjien tarttuvan, mitä hankintoja olemme tehneet tai toivomme yhteisesti tehtävän, millaisia korjaustarpeita havaitsemme ja niin edelleen. Käyttäjätunnukset ovat kaikille samat ja taatusti helpot. Jonkun kirjoittamaa mökkiblogia on hyvä kommentoida suoraan uudella blogitekstillä, jolloin asia pysyy meidän kaikkien asianosaisten yhteisenä.

Lauantaina 3.5. pidettiin ristisaarelaisten kokous, jossa hahmoteltiin mökin tulevaa käyttöä. Kokoukseen osallistuivat vain varsinaiset osakkaat Mumma, Mikko, Sanna ja Lauri. Leikkausta odottava Mari ei kyennyt paikalle tulemaan, mutta hänelle soitettiin kokouksen vielä kestäessä sen keskeisistä tuloksista.

Lauri oli laatinut kokousta varten neljä pääperiaatetta mökin yhteiskäyttöä ja siellä tapahtuvaa yhteiselämää varten:
1. Äiti. Tarkoitus olisi, että mökinpito ja mökillä olo olisi äidille niin helppoa ja mukavaa kuin mahdollista. Ja että hän voisi olla siellä niin paljon kuin ikinä haluaisi.
2. Rahat. Tarkoitus olisi, että mökin ylläpitoon tarvittavat rahat kerättäisiin mahdollisimman oikeudenmukaisella ja yksinkertaisella tavalla.
3. Työt. Tarkoitus olisi, että mökin ylläpitoon liittyvät työt saataisiin tehdyksi hyvin, ajallaan ja tasapuolisesti.
4. Aika. Tarkoitus olisi, että mökillä oltaisiin mahdollisimman paljon, mutta toisaalta, että kaikki voisivat olla siellä niin paljon kuin haluaisivat.

Lauri oli laatinut näiden periaatteiden pohjalta myös omia mietteitään ja lähettänyt ne etukäteen äidille sähköpostilla. Ne olivat kokouksessa osanottajien luettavina.

Kokouksessa sovittiin edellisen esityslistan mukaisesti:

1. Äiti. Äiti on sanonut, että tuskin hän mökillä yksin viihtyy. Aina kun mökillä ollaan, äidille tarjotaan mahdollisuutta tulla mukaan ja autetaan kyytienkin järjestelyissä kykyjen mukaan. Suljetut tilaisuudet ovat poikkeuksia, ja äiti kyllä ymmärtää, mihin tilaisuuteen hän sopii mukaan. (Tämä oli lähes sanatarkka lainaus Laurin etukäteisaineistosta.)

2. Rahat. Meillä on mökkitili, jossa pohjakassan muodostaa isältä sovitusti jäänyt raha. Meillä kaikilla on siihen käyttöoikeus, mutta tilin pankkikortti on äidillä. Jatkossa maksanemme vuosittain jonkinlaista samansuuruista vastiketta. Joka vuosi pidetään vuosikokous, jossa katsotaan menneen vuoden mökkiin yhteiseltä tililtä käytetyt varat sekä suunnitellaan seuraavan vuoden korjaukset, muutokset, mökin vastuuvuorot jne.

Rahasta sovittiin perusperiaate, että yhteiseltä tililtä kustannetaan korjausrakentaminen (esim. Hannu), isot perusparannukset ja investoinnit sekä mahdolliset kalliit yhteiset kestokulutustavarat (esim. nyt sovittiin pienen sähköperämoottorin hankkimisesta, Lauri hoitaa). Tavalliset kulutustavarat (myös esim. vessapaperit, vessankuivikkeet, pienet talousesineet ja niin pois päin) käyttäjät maksavat itse omillaan. Aika todennäköisesti tasaa mahdolliset erot, jos käyttövuorokaudet ovat samantapaisia.

3. Työt. Joka vuosi pidetään syys- ja kevättalkoot, joissa yhteistoimin laitetaan paikat kuntoon seuraavaan sesonkiin. Suurista töistä ja korjauksista sovitaan yhteisesti. Siinä keskustelussa tämä blogikin voi toimia hyvin alustana. Pienemmät työt hoituvat niin, että kukin vastaa omalla isäntävuorollaan mökistä ja sen asioista. Jos jotakin sattuisi tapahtumaan omalla vastuuvuorolla niin, ettei itse ollut paikalla, isäntä toimii vastuuhenkilönä selvittelyissä.

4. Aika. Palaverissa ajasta sopiminen keskustelutti eniten. Sovimme ensin, että vuoden halutuinta mökkiaikaa on primetime juhannuksesta koulujen alkuun. Kyseinen kahdeksan viikon jakso on hyvästi neljällä jaollinen. Keskustelun jälkeen päädyttiin siihen, että kaikki neljä saavat kukin kahden viikon yhtämittaisen jakson. Ajat varattiin niin, että ikäjärjestyksessä kukin sai valita itselleen sopivimman. Mumma toimi Marina. Toisella kierroksella varattiin kullekin samalla periaatteella viikko kakkosvyöhykkeeltä kesäkuun alusta tai elokuun lopusta. Lopuksi jaettiin vastuuvuorot vuoden muille kuukausille. Valintajärjestys oli nyt päinvastainen, nuorimmasta vanhimpaan.

Mökkiä voidaan käyttää samaan tapaan kuin tähänkin asti, mutta ideana on, että isäntävuorolaiselta aina kysytään, jos on toiveita tulla mökille tämän vuorolla. Isäntävuorolainen puolestaan kertoo blogipalstalla tai muuten julkisesti, jos mökki jää omalla vuorolla käyttämättä tai hyvin vähälle käytölle. Näistä hankitaan kokemuksia, ja katsotaan miten systeemi toimii.

Juhannus on vanhastaan ollut yhteistä aikaa, jolloin paikka on joka vuosi kaikille avoinna. Petipaikkaa ei ole vuoteissa ihan jokaiselle ristisaarelaiselle, joten ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Lopuille järjestyy telttamajoitus, josta Sanna ja Matti ovat luvanneet huolehtia, jos sellaista tarvitaan.

Kalenteri, joka kokouksessa yhteisesti sovittiin, näyttää tältä:

Kesäkuu 2008:
Viikko 23 Sanna
Viikko 24 Mikko
Viikko 25 Mari
Viikko 26 Lauri

Heinäkuu 2008:
Viikko 27 Lauri
Viikko 28 Mari
Viikko 29 Mari
Viikko 30 Sanna
Viikko 31 Sanna

Elokuu 2008:
Viikko 32 Mikko
Viikko 33 Mikko
Viikko 34 Lauri
Viikko 35 Avoin

Syyskuu 2008: Mari
Lokakuu 2008: Sanna
Marraskuu 2008: Lauri
Joulukuu 2008: Lauri
Tammikuu 2009: Mari
Helmikuu 2009: Sanna
Maaliskuu 2009: Mikko
Huhtikuu 2009: Mari
Toukokuu 2009: Mikko

5. Muut asiat. Lisäksi sovittiin, että yhteisten asioiden sopimista ja viestittelyä varten meille kaikille ristisaarelaisille perustetaan yhteinen blogisivu. Mikko lupasi hoitaa sen ja kirjata kokouksen päätökset siihen alkajaisiksi.

Toukokuu 2008 jäi vielä sopimisten ulkopuolelle. Mikko sanoi yrittävänsä huolehtia kasvimaahan kasveja vielä toukokuun aikana, jos järven pinta laskee riittävästi ja aikaa on.

Tämän kirjasi Mikko, joka esittää toivomuksen paitsi vilkkaasta blogikeskustelusta ja kaiken mahdollisen kommentoinnista myös siitä, että blogiin syntyisi listaa (esim. nuorimmalle käyttäjäsukupolvelle) asioista, jotka kävijän on syytä tietää (esim. miten boileri päälle, minne kompostijätteet, minne muut jätteet, mistä kuivimmat saunapuut saunaan, miten Hannuun yhteys jos jotakin sattuu jne.)